Oulun Hakukoneoptimointi — Pohjoista osaamista

Pikkujoulujen antia

17.11.2009

Viime viikonloppuna järjestettiin Himoksella kaksipäiväinen hakukonemarkkinointiskenen osaajien ja konkareiden yhteinen pikkujoulutapahtuma. Matkaan lähdettiin yhteisellä kyydillä, jonka myötä pääsimme heti itse asiaan ilman turhia muodollisuuksia.

Perille päästyämme kukin meistä valmisteli omia seminaaripuheitansa, joiden annista kiivaasti toistemme kanssa väittelimmekin. Viikonlopun parhaat jutut ja kuumimmat alan vinkit kuultiin kuitenkin saunassa sekä paljuksi ristimässämme ulkoporealtaassa, joissa kylpemisen jälkeen myös Jämsän yöelämä tuli tutuksi seminaariin osallistuneille.

Oulun Hakukoneoptimoinnin puolesta allekirjoittanut kiittää tapahtuman puuhamiestä, Eemeli Ahosta fbn.fi:stä, sponsoria Pokeritaivas.com:ia sekä kaikkia tapahtumaan osallistuneita solmituista kontakteista ja anniltaan hienosta viikonlopusta.

Pikkujouluseminaariin osallistuivat allekirjoittaneen ohella muun muassa:

Tomi Hautamäki

Tervetuloa blogiimme!

29.10.2009

Kansankielellä sanottakoon, että “Tästä se nyt poijaat lähtee!”. Nimittäin ensimmäisen, todellisen ammattitaitoisen pohjois-suomalaisen hakukonemarkkinointiin keskittyvän yrityksen tarina.

Täällä meilläpäin on nimittäin tarvetta yrityksemme kaltaiselle toimijalle, sillä onhan se nurinkurista, että esimerkiksi yritys, jonka sivut ovat tehty, ainakin grafiikan osalta windowsin paint-ohjelmalla ja kaikenkaikkiaan luotu teknisesti päin sitä itseään tarjoavat palveluita meille pohjois-suomalaisille yrityksille ammattitaitoisen osaamisen nimissä..

Me olemme Oulusta, emmekä pelekää etes polliisia (tietysti lukuunottamatta graafikkoamme Petriä, joka majailee tällä hetkellä Porvoossa). Muut tekevät mitä osaavat, me täällä Oulun Hakukoneoptimoinnissa teemme mitä me haluamme. :)

Olet varmaan kyllästynyt perinteisten yritysblogien tarjontaan?

Sama täällä.. Siksipä tämä blogi jatkaa sitä tietä minkä allekirjoittanut viitoitti vuonna 2005 hakukoneoptimointia.com blogilla, eli käytännön neuvojen jakamista kotisivujen näkyvyyden parantamiseksi hakukoneissa. Joitakin vinkkejä ovat jotkin alan osaajat tiputelleet sinne tänne, muttei näistä niin sanottu “tavan tallaaja” ole kostunut nimeksikään. Tässä blogissa siis minä ja muut yrityksemme asiantuntijat tulemme antamaan yksinkertaisia vinkkejä kotisivujen hakukonemarkkinointiin.

Kuulolla siis, koska alkuviikosta on tulossa kova paketti siitä, mistä kaikki lähtee ja minkä vuoksi näin tehdään, kun lähdetään jahtaamaan asiakkaita nykyään niin tärkeässä hakukonemarkkinoinnin maailmassa.

Tomi Hautamäki

|

Seuraa blogia

RSS

Pähkinänkuoressa

Oulun Hakukoneoptimointi on pohjois-suomalainen internetmarkkinoinnin osaajayritys.

Meiltä yrityksenne löytää edullisesti erittäin laadukkaat ja asiantuntevat hakukonemarkkinoinnin, web-analytiikan sekä graafisen suunnittelun palvelut. Vuosien kokemuksella!

Varmistakaa yrityksenne hakukonenäkvyys ja ottakaa yhteyttä jo tänään!

Jätä soittopyyntö